Ilmaiseksi info. Kaikkea ilmaiseksi netistä !
Tilaa netistä ilmaiseksi. Monet yhtiöt tarjoavat ilmaisia näytteitä omista tuotteistaan. Joskus myös jotkin yleishyödylliset yhtiöt tarjovat hyödyllisinä pitämiään tuotteita ilmaiseksi toivoen että ihmiset sitä kautta muuttavat kulutustottumuksiaan. Kun tilaat jotain, katso tarkkaan mihin sitoudut. Eleensä ongelmia ei ole, mutta esimerkiksi "kirjakerho" tyyppisissä konsepteissa tarjotaan jotain ensin jotain ilmaiseksi. Ilmaiseen tarjoukseen sisältyy usein ehto, että pitää ostaa jäsenyysaikana tai esimerkiksi vuoden sisällä tietty kappalemäärä normaali hintaisia tuotteita.
Näille sivuille on tarkoitus koota ilmaisia asioita netistä: tavaroita, palveluita, tietokoneohjelmia, apuohjelmia, kotisivutilaa, soittoääniä, jne. Ilmaisista asioista pyritään kertomaan tarkemmin ja puolueettomasti, että vältyttäisiin pahimmilta sudenkuopilta. Foorumi ja mahdollisuus kommentoida jokaista sivua tulee mahdolliseksi. Sivuto on vielä rakenteilla ja tässä vaiheessa keskitytään listaamaan muita "ilmaiseksi" sivustoja ja muutamia tunnettuja sivuja. Lisäksi näille sivuille tulee "melkein ilmainen" ja kaupanpäälliset osio. Melkein ilmainen osio tulee sisältämään tuotteita, jotka ovat melkein ilmaisia, tarkoittaen lähinnä postikulujen hintaa. Tässä kategoriassa olevat tuotteet ovat yleensä huomattavasti laadukkaampia kuin kokonaan ilmaiset. Kaupanpäälliset osiossa listataan parhaat kaupanpäälliset, joita yritykset tarjoavat. Rajana on, että kaupanpäällinen tulisi olla arvokkaampi kuin koko tilaus. Esimerkiksi eräs lehtitalo tarjoaa 40 euron MP3 soitinta 20e tilauksen kaupan päälle.
Sivut ovat siis vielä rakenteilla ja lopullinen ulkonäkö tulee poikkeamaan nykyisestä.
Näillä sivuilla valmiina nyt:
Alppimatkat ilmainen
alppimatkat esite. Voit ladata sivuilta tai tilata postitse.
Sulkuturva ilmainen
avaimenperä. Sen avulla kadonneet avaimet palautuvat takaisin sinulle.
Eirikuvasta saat
30 ilmaista digikuvaa. Sinun tarvitsee vain tilata ilmainen uutiskirje.
Netposti ja kilpailu. Postilla on uusi
ilmainen palvelu
netposti. Se ei ole pelkkä sähköposti vaan "oikea" posti netissä.
Kaikkea voit tilata ilmaiseksi. Linkki:
ilmaiseksi
(ja naiset voivat tilata näitä miehille)
Ohjeita miten telkkaria voi katsella ilmaiseksi netissä. Linkki:
Net TV
Netistä löytyvät lähes kaikki
Mr Bean videot ilmaiseksi. Ei ole tekstitystä,
mutta repliikkejä lienee 1-2 per jakso. Oikein kääntäjän unelmaduuni.
Kannattaa tutkia. Monista lehdistä on tarjolla ilmaisia näytenumeroja.